SÄÄ
____________________
Saaren ilmasto mukailee välimerenilmastoa, meinaten kuumia kesiä ja kosteita talvia. Haastavuutta lisätäkseen jumalat ovat kuitenkin hiukan muokanneet ilmastoa. Länsituuli puhaltaa saaren ylle, jolloin vuoria ylittävät sade pilvet pudottavat pisaransa vuoren läntisele puolelle. Tällöin itäinen puoli jää ilman suurta vesimäärää ja vuorten itäisellä puolella onkin hiukan erilainen kasvillisuus kuin läntisellä puolella. Ilmaston lämpötila nousee parhaimmillaan yli 22oC ja voi olla talvisin pakkasen puolelle.
VUODENAJAT
____________________
Kesä - 15-28oC, hyvin kuumaa ja kuivaa. Sadetta tulee harvoin, jolloin myös kosken vauhti hidastu ja järven pinta laskee. Aurinko paistaa kirkkaasti taivaalta ja pimeää on alle neljä tuntia päivästä. Kesä on pitkä ja kestää viisi kuukautta, huhti-, touko-, kesä-, heinä- ja elokuun. Kesällä liikkuu metsissä kuitenkin paljon eläimiä, mukaanlukien karhuja ja muita petoja.
Syksy - 4-15oC, sateet tulevat lännestä ja etenkin vuoriston länsipuolella on hyvin sateista ja märkää. Koski virtaa voimakkaasti ja pieniä tulvia voi ilmetä myös joella. Ilma on hiukan viileämpää ja suhteellisen mukavaa. Puumat ja ilvekset pysyttelevät vuorilla, eikä karhujakaan enää kovin paljon rantojen tai niittyjen lähettyvillä näy. Huonona puolena monet saaliseläimet pysyttelevät piilossa.
Talvi - -5-25oC, hyvin kylmää ja kesän tavoin hiukan kuivempaa. Alku- ja lopputalvella tulee tosin paljon vettäkin, jolloin lumi on loskaista ja kylmää. Keskitalvella lunta on mahaan asti, ja liikkuminen voi vaikeutua. Meri jäätyy vain hiukan, mutta muuten lähes kaikki vesistöt jäätyvät. Karhut ovat talviunilla, mutta muita petoja näkee yhä. Hiukan vaikeaa aikaa kaikille.
Kevät - 0-17oC, lumet sulavat ja vesistöt tulvivat jälleen. Nartuilla on juoksut, ja tällöin myös voi saada pentuja. Karhut ja muut pedot alkavat tulla esiin, jolloin riski on suurempi, mutta on silti mukavan viileää ja saalista on paljon. Etenkin nuoret vasat sun muut pennut ovat helppoa saalista tietämättömyytensä takia. Jos on tarkkana pennutkin selviytyvät hyvin.